Lohjan seudun lähiruokayhdistys on perustettu edistämään lähi- ja luomuruuan saatavuutta Lohjan seudulla.
Kafferi on Lohjan murretta ja tarkoittaa entisaikaista ruokakomeroa. Olemme ensisijaisesti kuluttajien yhdistys. Haluamme tehdä tunnetuksi lähi- ja pientuottajien elintarvikkeita ja saada niitä helposti saataville - kauppoihin, netin kautta tilattaviksi tai vaikka ruokapiireihin.
Yhdistyksemme järjestää tiedotusta, koulutusta, retkiä - mitä milloinkin tarvitaan.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Vauhtia vuosikokouksesta

Kafferin uusin hallitus.
Kafferi piti ensimmäisen vuosikokouksensa  viime viikolla, ke 15.2. Paikalla oli 22 ihmistä. Kiitos kaikille aktiivisuudesta.
Kokouksen alussa puhuttiin ruokapiireistä ja vähän laajemminkin lähiruuan jakelusta, sillä paikalla oli nummipusulalainen viljelijä Markku Iso-Markku. Hän myy tuotteitaan Helsingin kauppatorilla ja jonkun verran suoraan tilalta ja toimittaa ruokapiireille. Ei ole ihan yksinkertaista pienten määrien taloudellisesti järkevä toimittaminen asiakkaille. Siitä saatiin valaiseva selvitys Iso-Markulta.
Teemme Iso-Markkujen tilalle ensi kesänä tutustumisretken ja sovimme, että jatkamme yhteistyötä, jotta saisimme hänen tuotteitaan myös lähialueella helpommin. Landenin K-kauppa Saukkolassa myy niitä jossain määrin.
Vuosikokouksessa oli esillä tietysti myös sääntömääräiset asiat. Toimintasuunnitelman ykkösasia on nettisivujen saaminen, jonka kanssa meillä on ollut viivästyksiä. Muutoin listalla on tutustumisretkien lisäksi mm. pop up-kauppaa, kesätoria, kouluruokailuun vaikuttamista ja kursseja. Näistä kuuluu myöhemmin, kun uusi hallitus pääsee järjestäytymään.
Allekirjoittanut valittiin edelleen puheenjohtajaksi. Kiitos luottamuksesta.
Hallitukseen valittiin Maarit Maittila (Nummi-Pusula)  Mia Paaso (Sammatti), Kaisa Parviainen (Lohja), Leena Planting (Lohja), Anne Saukonoja-Teperi (Karjalohja) ja Irene Stenros (Lohja) ja varajäseniksi Anu Petäinen, Seija Sainio-Hagerlund ja Anne Vainio, kaikki lohjalaisia.
Tekemisen puutetta ei ole, joten jäsenistön apua tullaan tarvitsemaan monin tavoin.

Anne Uotila
puheenjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti