Lohjan seudun lähiruokayhdistys on perustettu edistämään lähi- ja luomuruuan saatavuutta Lohjan seudulla.
Kafferi on Lohjan murretta ja tarkoittaa entisaikaista ruokakomeroa. Olemme ensisijaisesti kuluttajien yhdistys. Haluamme tehdä tunnetuksi lähi- ja pientuottajien elintarvikkeita ja saada niitä helposti saataville - kauppoihin, netin kautta tilattaviksi tai vaikka ruokapiireihin.
Yhdistyksemme järjestää tiedotusta, koulutusta, retkiä - mitä milloinkin tarvitaan.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Omenakarnevaalit 24.9.2011



Syksyisen omenaiset karnevaalit vietettiin Lohjan museon ympäristössä lauantaina 24.9. Yhdistyksemme oli mukana tapahtumassa Lohjan Marttojen osastolla. Martat myivät herkkuja leivonnaisista suussa sulaviin vohveleihin. Meillä taas oli ensi kertaa mukana oma, pieni ruokakaappimme eli kafferi johon olimme kätkeneet uusia esitteitämme. Moni kävijöistä tiesi Lohjan seudun lähiruokayhdistyksen ja kertoi lukeneensa siitä lehdestä. Oli mukava olla näin lämminhenkisessä tapahtumassa mukana.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Karitsanlihaa Jänisjärven tilalta

Jänisjärven tilalla kasvatetaan suomenlampaita ja näin vaalitaan alkuperäisrodun säilymistä maassamme.
Päätuotantosuuntana on karitsanlihan kasvatus lähiruokana suoramyyden asiakkaille.
Tila myy myös omien lampaiden villoista tehtyä lankaa sekä taljoja.

Tiedustelut;karitsan liha, pässit, lemmikkien ruoka Nikolta puh. 050-498 9085
villat, taljat, lampaat yleensä  Katjalta puh. 050- 358 1771 tai katja.tammi@netti.fi tai janistorppa@luukku.com

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Mukana myös Omenakarnevaaleilla 24.9.

Voisiko olla osuvampaa tapahtumaa olla mukana lähiruokayhdistykselle kuin Lohjan omenakarnevaalit?
Tänä vuonna ne järjestetään Lohjan museon alueella 24. syyskuuta klo 9 - 15. Tervetuloa juttelemaan! http://www.omenakarnevaalit.fi/

perjantai 16. syyskuuta 2011

Eväitä reppuun Kässästä

Esittelimme Kafferia Kässässä ke 14.9. noin kymmenhenkiselle yleisölle. Kerroimme yhdistyksemme alkumetreistä ja suunnitelmistamme. Konkreettiseen keskusteluun lähiruoasta päästiin, kun Kirsi Ali-Alha kertoi, millaista on marjojen ja viljan luomutuottajan arkinen työ. Kirsin jauhoja ei esimerkiksi saa enää Lohjalta, kun kuljettaminen ei kannata. Siinä olisi työsarkaa. Häneltä on toivottu myös tilan jauhoista leivottua leipää myyntiin. "Kunpa joku ryhtyisi leipomaan", Kirsi toivoi. Kaikkea ei voi tehdä.
Tietoja lähituottajista haluttiin, kuljetuksia kotiovelle, lähiruoan jatkojalostusta ja vaikka mitä tekemistä yhdistyksellemme keksittiin. Kiitos toiveista ja herkullisista lähiruuista, joita Henriette oli tuonut tarjolle: Vohloisten omenamehua, Hannun tuorejuustoa ja Cafetorian kahvia, kaikki Lohjan Suoramyynnistä.
Ja kiinnostusta riittää, sillä yhdistystämme on pyydetty esittelemään itseään jo moneen paikkaan.
http://www.ali-alhantila.fi/

torstai 8. syyskuuta 2011

Kafferi Kässän talolla Virkkalassa 14.9.

Kaikki mukaan tutustumaan ja mukaan toimintaan! Olemme esittäytymässä Kässän talolla, 14.9. klo 18.00,  osoitteessa: Tynninharjuntie 21 VIRKKALA. Mukana mm. Kirsi Ali - Alha kertomassa viljelin näkökulmasta luomu- ja lähiruuan tuottamissta. 
Tapahtuman järjestäjä:Virkkalan Kulttuurin Ystävät-Virkby Kulturvänner ry

Retki Svarfvarsin luomutilalle

Kymmenhenkinen joukko uutukaisen yhdistyksemme jäseniä vieraili Svarfvarsin tilalla Karjaalla. Tilan isäntä Jukka Ahonala esitteli tilan toimintaa sekä kertoi luomunettikauppa Hyvän elämän ruokakauppa Oy:n toiminnasta. Svarfvarsin omalla luomutilalla viljellään vihanneksia ja yrttejä kasvihuoneissa sekä kasvatetaan nautakarjaa. Hyvän elämän ruokakauppa toimittaa sekä tilalla kasvatettuja että muiden kotimaisten tuottajien biodynaamisia ja luomuelintarvikkeita pääkaupunkisedulle ja Länsi-Uudellamaalle. Lisäksi yritys maahantuo erilaisia luomutuotteita.
Astuessamme sisälle Hyvän elämän ruokakaupan varastotiloihin tulvahti ensimmäisenä nenään mahtava rosmariinin tuoksu. Jatkoimme matkaa suuren kysynnän vuoksi pian pieneksi jääviin varasto- ja pakkaustilohin. Tilan isäntä Jukka Ahonala kertoi että toiminnan tavoitteena on tarjota ennen kaikkea laadukasta ruokaa. Asiakkaita ovat koulut, päiväkodit, ravintolat sekä yksityishenkilöt. Seuraavaksi siirryimme katsomaan miten luomuviljely toimii kasvihuoneissa. Ahonala on toiminut luomuviljelijänä 30 vuotta. Tilalle on keväällä otettu käyttöön kolmas kasvihuone. Tällä hetkellä viljeltiin tomaattia, kurkkua, paprikaa sekä chiliä. Tila työllistää kaksi puutarhuria sekä kolme kaupan puollella toimivaa työntekijää.